Käsityön opetus tänään

Käsityön opetus koulussani

Koulu, jossa työskentelen, on yhtenäiskoulu. Koulu sijaitsee kahdessa eri rakennuksessa ja fyysisestikin noin 500 metrin päässä toisistaan entisen ala- ja yläastejaon ”jäänteenä”. Käsityön opetus meidän koulussamme on toteutettu niin, että teknistä työtä opettaa luokille 3-9 teknisen työn opettaja. Tekstiilityötä luokille 3-9 opettavat luokanopettajat, joista osalla on myös tekstiilityön opettajan pätevyys.

Itse olen tällä hetkellä neljännen luokan luokanopettaja. Opetan tälle luokalle myös tekstiilityötä. Luokka on jaettu kahteen sekaryhmään, joista toinen ryhmä on syys­lukukauden teknisessä ja toinen tekstiilityössä. Joulun jälkeen vaihdetaan. Meidän koulussamme oppilas tekee valinnan teknisen työn ja tekstiilityön välillä neljännen luokan jälkeen. Miksi? Hyvä kysymys.

Sekä valtakunnallisessa opetussuunnitelmassa että koulumme omassa opetus­suunnitelmassa mainitaan, että luokilla 5-7 kaikkien oppilaiden käsityön opetukseen kuuluu sekä teknisen työn että tekstiilityön sisältöjä, ja sen lisäksi oppilaalla on mahdollisuus painottua joko tekniseen työhön tai tekstiilityöhön sen mukaan, mikä hänen oma kiinnostuksensa on. Tässä koen ainakin suuren aukon nykypäivän käsityön opetuksessa. Meidän koulussamme oppilas siis tekee valinnan neljännen luokan jälkeen, haluaako hän ”painottua” tekniseen työhön vai tekstiilityöhön seuraavilla luokilla 5-7. Valinnan jälkeen oppilaan käsityön opetukseen ei kuulu sekä teknisen työn että tekstiilityön sisältöjä vaan ainoastaan oppilaan valinnan mukaista käsityön opetusta. Mitä tämä opetussuunnitelman kohta tarkoittaa? Miten sen käytännössä voisi toteuttaa vain muutamalla viikkotunnilla? Olisiko mahdollista pitää vuoroviikoin teknistä työtä ja tekstiilityötä, ja sen lisäksi oppilaan oman valinnan mukaan laittaa jonkinlainen painotus toisella näistä? Olisiko se tarpeen? Miksi ei. Toisaalta koulussamme kolmannella ja neljännellä luokalla vallalla oleva käytäntö on minusta hyvä ja sitä voisi jatkaa pidempäänkin. Puolet luokasta opiskelee syyslukukauden teknisessä työssä ja toinen puolikas tekstiilityössä. Kevätlukukaudeksi vaihdetaan. Oppilas saa kattavan ”silmäyksen” kumpaankin käsityön lajiin. Oletetaan, että oppilas osaa valita ja tehdä päätöksen neljännen luokan jälkeen, kummassa hän haluaa jatkaa viidenneltä luokalta eteenpäin. Tällöin viidenneltä luokalta eteenpäin oppilas perehtyy syvemmin valintansa mukaisen käsityön valmistusprosessiin, materiaalivalintoihin, töiden suunnitteluun, työvälineisiin, työtapoihin, valmistamiensa tuotteiden tarkoituksen­mukaisuuteen ja esteettisyyteen, oman ja muiden työn/työskentelyn kriittiseen arviointiin sekä luovien ratkaisujen etsintään havaitessaan ongelmia. Miksi tätä ”perehdytystä” ei voitaisi suoda kaikille oppilaille kummassakin oppiaineessa – sekä teknisessä työssä että tekstiilityössä? Voisiko tätä samaa jakoa toteuttaa 7.luokan loppuun asti, jolloin puolet luokasta olisi aina yhden lukukauden teknisessä ja toisen tekstiilityössä? Tuolloin oppilas saavuttaisi jo melko monipuolisen tietotaidon kummassakin käsityön ”lajissa”. Pohdiskellessani asiaa tuntuu, että oppilaalta jää suuri osa tietoja, monipuolisia taitoja ja monenlaisia näkökulmia kokematta ja oppimatta sen seurauksena, että hänet laitetaan näin varhain valinnan eteen.

Opetussuunnitelma suunnan näyttäjänä

Käsityön opetus koulussamme perustuu koulumme omaan opetussuunnitelmaan. Tällä hetkellä koottuna on ryhmä opettajia, jotka laativat parhaillaan kouluumme tarkennettua, päivitettyä tekstiilityön opetussuunnitelmaa. Sen ajatus on yhtenäistää tekstiilityön opetusta, sillä sitä opettavat monet eri opettajat oppilaalle ”matkan varrella”.

Käsityön opetuksen suunnittelu ja tavoitteet perustuvat koulumme opetussuunnitelman sisältöihin ja tavoitteisiin, jotka taas pohjaavat Uudenkaupungin kaupungin opetus­suunnitelmaan. Koulumme opetussuunnitelman mukaisesti käsityön opetuksen tulee kehittää oppilaan taitoja käsityössä niin, että se vaikuttaa hänen itsetuntoonsa kasvattavasti sekä antaa oppilaalle iloa ja tyydytystä omasta työstään. Oppilaan vastuuntunto omasta työstä ja materiaalin käytöstä tulisi kasvaa. Hänen tulee myös oppia ymmärtämään työn ja materiaalin laatua sekä kasvattaa kriittistä ja arvioivaa suhtautumista niin omiin valintoihinsa kuin tarjolla oleviin tuotteisiin, asioihin ja palveluihin. (Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2004 sekä Uudenkaupungin kaupungin perusopetuksen opetussuunnitelma vuosiluokille 1-9, s.195)

Opetussuunnitelmamme mukaan erityisesti luokilla 1-4 käsityön opetuksessa oppilasta autetaan kehittämään omia suunnittelutaitojaan ja annetaan perusvalmiuksia näiden suunnitelmien toteuttamiseen. Oppilas tulee perehdyttää keskeisiin tekstiili- ja teknisen työn materiaaleihin, työvälineisiin sekä työtapoihin. Työskentelyyn ja työ­tilaan liittyviä turvallisuustekijöitä tulee korostaa. Oppilaan pitkäjänteisyys, ongelmanratkaisutaito sekä työskentelytaidot itsenäisesti ja ryhmässä ovat taitoja, joita käsityö oppiaineena oppilaassa jatkuvasti kasvattaa ja kehittää. (Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2004 sekä Uudenkaupungin kaupungin perusopetuksen opetussuunnitelma vuosiluokille 1-9, s.195) Oppilaan tulisi oppia myös käsityön opetuksen myötä arvostamaan omaa ja toisten työskentelyä ja työn tuloksia. Neljännen luokan päätyttyä oppilaan tulisi myös osata ohjatusti tuottaa luovia, omaperäisiä, omia ideoita, kokeilla ratkaisuja ideoiden toteuttamiseksi ja suunnitella toteuttamiskelpoinen tuote. (emt, s.196) Oppilas ei opi omaa suunnittelua ellei sille anneta tilaa ja mahdollisuutta. Oppilas ei opi ideoimaan, jos kaikki annetaan hänelle valmiina. Oppilas ei opi rohkeutta tarttua ideoihinsa eikä taitoa ratkaista ideansa synnyttämää ”ongelmaa” niin, että siitä syntyy kehittämisprosessin kautta toteuttamiskelpoinen, valmis tuote. Siitä päästäänkin kysymykseen siitä, miten ajatus kokonaisesta käsityöprosessista näkyy käytännössä meidän koulussamme, minun käsityön opetuksessani.

Käsityöilmaisun toteutuminen

Opetan tällä hetkellä neljännen luokan tekstiilityön ryhmää, jossa on sekä tyttöjä että poikia. Oppilaat ovat viime vuonna tekstiilityössä harjoitelleet kanssani ompelukoneen käyttöä. Tänä vuonna sitä taitoa vahvistetaan kahdella ompelutyöllä. Pyrimme siihen, että oppilas saa aina itse suunnitella työssään jonkin osion. Käsityö on mielestäni suurelta osin itsensä ilmaisua ja se tulisi myös näkyä oppilaan töissä. Minä opettajana annan välineitä, tietoja ja vaihtoehtoja mutta oppilas itse toteuttaa työn oman näkemyksensä ja taitojensa mukaisesti. Liian tarkalla ohjaamisella, opettajan kriittisyydellä, liiallisella palautteella ja omien näkemysten tuputtamisella opettaja pystyy helposti nitistämään oppilaan luovuutta ja rohkeutta toteuttaa omaansa omassa työssään. Toki oppilasta pitää neuvoa, pitää antaa raamit työlle, mutta ei valmista mallia tai näkemystä siitä, millainen valmiin työn pitää olla.

Syksyn ensimmäinen ompelutyömme oli akvaario- tai merimaisema. Aiheen vaihto­ehtoisuus antoi väljyyttä, jolloin oppilas sai päättää, mitä hän työhönsä sisällyttää. Lopputulokset olivat hyvin erilaisia. Sinisen tarlatan-kankaan väliin oppilas leikkasi ja asetteli eri materiaaleista (huopakangas, puuvillakangas, villalangat, naru) esimerkiksi kaloja, vesikasveja, kiviä, aarrearkun, ankkurin, rapuja tai mitä vain mielikuvituksensa rajoissa omaan vedenalaiseen maailmaansa keksi. Ja oppilashan keksii. Kun annat muutaman idean, joilla herättelet ajatuksia ja oppilaan mielikuvitusta, hän keksii ja kehittelee ideasta omaansa. Akvaarion tai merimaiseman ”sisällön” leikkauksen ja sommittelun jälkeen oppilas ompeli kankaan pinnan täyteen suoraommelta niin, että kankaan välissä oleva ”maisema” kiinnittyi ja oppilas sai samalla ompelukoneharjoitusta ja –kertausta. Teimme työlle lopuksi myös kehykset.

Toinen, ”varsinainen” ompelutyö oli kassi. Kassille annettiin raamit ja työohjeet. Mallia valmiista työstä ei ollut. Kassiin tehtiin tasku ja taskuun kuva applikoimalla. Taskun koko, taskuun tehtävä kuva, kassin materiaali ja sankojen pituus vaihtelivat eri oppilailla. Kaikki nämä asiat oppilaat suunnittelivat, miettivät ja sisällyttivät omaan suunnitelmaansa, jonka piirtämisellä työskentely aloitettiin. Sitä korostettiin, että oppilas tekee kassin omiin tarpeisiinsa ja oman näköiseksi. Oppilaat tekivät myös suunnitelmansa, esimerkiksi applikoitavan kuvan, omien taitojensa mukaiseksi. Ne, joille ompelu oli tuttua ja ”jo helpompaa”, tekivät hiukan monimutkaisemman kuvan. Jotkut taas halusivat haastaa itseään. Eräs poika teki taskun kylkeen kokonaisen kissan kuvan korvineen, tassuineen ja häntineen. Koetin varovaisesti kerrata hänelle, että applikoitu kuva ommellaan reunoistaan siksakilla ja hänen suhteellisen pienessä kuvassaan on aika monta uloketta ja käännöstä ommeltavaksi. Ei haittaa, totesi poika. Lopputulos oli upea. Poika oli haastanut itsensä ja onnistunut, ja itsekin tekemäänsä tyytyväinen. Minä opettajana sain pienen muistutuksen siitä, että pitää antaa oppilaan haastaa itseään eikä liikaa varoitella ja ohjata. Onnistuminen palkitsee ja kohottaa oppilaan itsetuntoa tekijänä. Huomatessaan haasteen joskus olleen ehkä hiukan liian vaativa, voi antaa kiitosta palautteeksi siitä, että oppilas kokeili rohkeasti näin haastavaa työvaihetta ja siihen nähden onnistui hienosti.

Arvioinnista

Arvioinnissa on kyse paljon muustakin, kuin valmiin tuotteen arvioimisesta. Tärkein arviointi on jatkuvasti työn edetessä oppilaalle esitettävää, työskentelyä ohjaavaa, kannustavaa, rakentavaa palautetta ja arviointia. Itse olen huomannut arvioinnissa kannustuksen ja positiivisen palautteen tärkeyden työn etenemisen kannalta. Kun oppilas haluaa luovuttaa ja ilmoittaa, että hän ei osaa, opettajan tulee ilmaista, että hän luottaa oppilaan kykyihin ja ”tehdään yhdessä” –asenteella auttaa oppilas eteenpäin vaikeasta työvaiheesta ja itseluottamuksen puutteesta. Arvioinnin tulee sisältää kritiikkiä ja kehitettävien asioiden osoittamista. Se tulee kuitenkin tehdä positiivisten asioiden rinnalla, samalla kannustaen oppilasta uskomaan omiin kykyihinsä ja siihen, että hän pystyy suoriutumaan vaatimustason mukaisesti myös näistä opettajan osoittamista ”ongelmakohdista”. (Huovila, Hintsa & Säilä 2009, s.60)

Käsityön arvioinnissa tulee ottaa huomioon paitsi valmis tuote, myös oppilaan työskentely tuotteen valmistuksessa. Olen itse jakanut neljäsluokkalaisille oppilailleni työohjeet, joita yhdessä käymme läpi opetustuokiossa oppituntien alussa sen mukaan, missä työvaiheessa suurin osa on menossa. Tämän jälkeen odotan, että oppilas löytää kirjallisista työohjeista tukea tekemiselleen eikä tule jokaista työvaihetta kysymään suoraan opettajalta. Oppilaat ovat hyvin erilaisia tämän asian suhteen. Jotkut suoriutuvat tai toimivat porukassa ja pähkäilevät ryhmässä. Jotkut ovat kadottaneet ohjelappusen, koska eivät koe sitä tarvitsevansa, joillakin on paperi tallessa, mutta he eivät saa siitä mitään ”irti” ja opettaja joutuu ohjaamaan heitä kädestä pitäen jokaisen työvaiheen läpi kaikesta huolimatta. Tämä vaikuttaa oppilaan työn ja työskentelyn kokonaisvaltaiseen arviointiin. Myös työskentelytavat, turvallisuus­tekijöiden huomiointi, suunnittelu, ideointi ja toteutustavat siinä määrin, kuin niissä on varaa toteuttaa itseään, vaikuttavat arviointiin. Lopullisessa tuotteessa katson työn siisteyttä, viimeistelyä ja toteutustapoja lopullisen tuotteen ollessa kuitenkin vain yksi osa arviointia.

Aina ei tule ajatelleeksi, kuinka suuri merkitys ja rooli käsityöllä, käsityön opetuksella, käsityön tekemisellä ja käsillä tekemisellä on ihmiselle. Käsityön opetuksen huomioidessa oppilaan kokonaisvaltaista kasvua, kehitystä ja oppimista, ymmärrämme sen roolin entistä monipuolisempana oppiaineena, jonka myötä oppilas oppii paitsi käden taitoja, myös kokonaisvaltaisempia työskentelyn taitoja, ryhmätyötaitoja, vastuuntuntoa, iloa tekemisestä ja tekemästään, ympäristön arvostamisen taitoa ja muun muassa itseluottamusta. Käsityön opetuksen arvostus tulisi kulkea käsi kädessä näiden opetustavoitteiden mukaisesti. Kuinka moni muu oppiaine pyrkii – ja pystyy - monipuolisuudessaan samaan?