Punaista lankaa ja purppuraa puuta: 2014

sunnuntai 23. marraskuuta 2014

KSP2: vahvistimet

Puuteknologian ja elektroniikan yhteisprojekti: vahvistin tietokonekaiuttimille

Käyttötarkoitus

Halusin tehdä vahvistimet omalle tietokoneelleni, koska kannettavassani ei ole kummoiset kaiuttimet itsessään ja musiikkia on silloin tällöin mukava soittaa tietokoneelta. Työpöytäni on pieni, joten kriteerinä valmiille vahvistimelle oli mahdollisimman pieni koko. Lopputuloksena olivat kaikesta huolimatta makuuni liian suuret vahvistinkopat (13,5 x 13,5 x 9cm) ja niissä olevien kaiuttimien pienestä koosta (halkaisija 5cm) johtuen heikohko ääni. Tämä projekti aiheutti paljon päänvaivaa ja epäilen että muutamia harmaita hiuksia. Viimeisin oma kokemukseni teknisestä työstä on jostain alakoulun neljänneltä (?) luokalta. Olin todella oman mukavuusalueeni ulkopuolella ja hieman hukassa koko ajan. Tunsin, että piti tehdä jotain, joka oli kaukana omien taitojeni ulottumattomissa. Motivaatio työhöni oli kai sen mukainen. Työskentely oli tuskaista koko ajan. Ja vaikka periaatteessa valmistin työtä omaan tarpeeseen, tunsin turhautumista työn vaikeustasosta ja itselleni riittämättömästä ohjauksesta. Jonkun olisi kai tarvinnut istua vieressäni koko ajan, jotta ohjaus olisi ollut taitoihini nähden riittävää. Nyt mietin, että on tärkeää paitsi se, että oppilas tekee käsityön tunneilla valmistettavat työt omaan tarpeeseen, myös se, että työt eivät ole oppilaalle liian vaikeita. Töissä on oltava ”pelivaraa” sen mukaan, millaiset oppilaan taidot ennestään ovat. Kaikkien ei tarvitse valmistaa juuri samaa työtä vaan siitä voi tehdä eri vivahteita ja versioita, tarvittaessa jopa eri töitä.

Kytkentä: elektroniikkatoteutus

Kytkentöjen tekeminen oli melkoista hepreaa. Ohjekuvan avautuessa ja sen mukaan toimiessa kuitenkin piirilevyn kasaaminen oli melko mekaanista ja onnistui. Juottaminen oli aluksi hankalaa mutta kun sen jutun juonen keksi, oli se oikeastaan jopa mukavaa. Elektroniikan osa-alue on todella vieras ja ”pelottava” itselle. En osaisi opettaa siitä oppilaille juuri mitään, edes tämän työn jälkeen.

Kokonaisuus

Kokonaisuutena tämä vahvistinprojekti oli itselle todella vaativa. Työskentelyn kuluessa pohdin moneen kertaan, miksi minun täytyy tällainen työ tehdä. En kokenut sitä itselle siinä määrin hyödylliseksi, että oppisin opettamaan lapsille työn edetessä eteen tulleita asioita. Työ oli minulle liian vaativa, jotta olisin siitä saanut opetusmateriaalia itselleni irti. En pystyisi opettamaan ja vetämään tätä projektia oppilaille, koska koen, että minulla pitää olla vastauksia oppilaiden kysymyksiin, minulla tulisi olla tietoa esimerkiksi piirilevystä ja sen toiminnasta sekä siihen juotettavista osista enemmän kuin se, että ne nyt vaan laitetaan siihen kohtaan, mihin ohje käskee. Entä jos oppilailla tulee virheitä (hyvin todennäköistä), osaanko auttaa ja etsiä kohdan, jossa on menty vikaan? En usko. Mielestäni opettajalla tulee opetuksen onnistumiseksi olla runsaasti tietotaitoa työskentelyn alueelta vaikka niistä käytännössä työn toteuttamiseen tarvittaisiin vain murto-osa. Kuitenkin hyvää tässä työssä oli se, että työn vaativuuteen nähden olen tyytyväinen lopputulokseen. Onnistumisen ilo oli suunnaton, kun vahvistin todella toimi. Olin selvinnyt haastavasta tehtävästä ja päässyt maaliin. Todellakin ’selvinnyt’ on oikea sana, kahlannut ja rämpinyt, mutta päässyt onnistuneeseen lopputulokseen haasteista huolimatta. Toki itseä täytyy haastaa ja sitä kautta onnistumisen ilo onkin vielä suurempi. Hyvää työssä oli myös mahdollisuus itse suunnitella vahvistimen ulkoasu kokoineen, väreineen ja koristuksineen. Ulkonäön suunnittelussa oli paljon vaihtelun mahdollisuuksia ja sen myötä jokainen valmistunut työ oli erilainen ja omaperäinen.

KSP2: Muoviteknologian tehtävät

Muoviteknologian osalta tehtävänä oli valmistaa kolme erilaista käsityötuotetta muovimateriaalista sekä pohtia, miten käsittelisin muoviteknologian sisältöjä oppilaiden kanssa käsitöissä ja miten sitoisin ne oppilaiden arkielämään.

Muoviteknologia oli itselle hyvin vieras osa-alue ja aivan kuten metallitöissäkin, olisin kaivannut tekemiseen huomattavan paljon enemmän annettuja ideoita, virikkeitä, vaihtoehtoja ja ohjausta. Olo oli kuin kalalla kuivalla maalla. Sain kuitenkin tehtyä salaattiottimet (hauska ja mielenkiintoinen työ), kirjatuen (tarpeeseen) sekä kokeiltua avaimenperien tekemistä. Salaattiottimet tehtiin muovin suikaleesta (3,8cm leveä, 62cm pitkä) jota sulatettiin ensin muovin lämmittimellä ja ”rutistettiin” pehmeään muoviin poimut salaattiottimien kumpaankin varteen. Hauska idea, mutta punaiset hanskat kädessä sitä ei kannattanut tehdä. Punainen nukka jäi ottimiin kiinni ja jouduin hiomaan kiiltävän päälipinnan mataksi, jotta sain nukan pois. Toisaalta pidin mattapinnasta ulkonäöllisesti, joten lopputulos ei minua harmittanut. Salaattiottimien päät sekä pihtien taitto keskeltä saatiin kuumapuhaltimen avulla; lämmitetty muovi käännettiin haluttuun suuntaan ja muotoon. Salaattiottimet oli työnä mukava ja on ollut jo käytössä.

Kirjatuen valmistin yksinkertaisesti mustasta muovipalasta tekemällä yhden taitoksen ja hiomalla kulmat. Teki mieli tehdä jotain ”lisää” tähän työhön mutta kaikessa yksinkertaisuudessaan kirjatuki on näin kaunis ja toimiva, käytössä tämäkin jo.

Avaimenperät valmistin ”englanninlakritsimaiseksi” liimatusta muovilevypinosta, jossa oli kolme eriväristä muovilevyä (musta, valkoinen, keltainen) liimattu yhteen ja annettu kuivua ruuvipenkin puristuksessa hyvä tovi (tässä tapauksessa jopa yön yli, pari tuntiakin riitti). Liimatun kappaleen sahasin vannesahalla halutuiksi paloiksi, yhden avaimenperistä kokeilun vuoksi halusin vääntää kierteille eli kuumapuhaltimella lämmityksen jälkeen kiersin avaimenperää ”ympäri”, jolloin sain siihen kierteet. Reunojen hiomisen unohdin tehdä ennen kiertämistä ja jälkikäteen se ei kovin hienosti enää tietenkään onnistunut.

Lähtisin oppilaiden kanssa pohtimaan muovia materiaalina esimerkiksi fyken tunnilla ja sitä, miten monipuolinen materiaali muovi on, miten sitä on ”kaikkialla”, käytetään erilaisissa pakkausmateriaaleissa, käyttöesineissä jne. Ottaisin esille myös muovin ominaisuuden – se on luonnossa hajoamaton materiaali, se ei häviä, maadu, katoa. puhuisin muovin kierrätyksen tärkeydestä ja ottaisin kierrätysteeman myös oppilastyön lähtökohdaksi. Oppilas saisi tuoda kotoaan erilaisia muoviesineitä, pakkauksia, rasioita tms. käytöstä jäänyttä ”turhaa”, joka sitten ”tuunataan” jälleen käyttöesineeksi. Esimerkiksi tyhjentyneistä jogurttipurkeista voi maalaamalla, koristelemalla tai muuten ulkonäköä muokkaamalla saada uudenlaisia käyttöesineitä, säilytyspurkkeja tarpeeseen ja käyttöön. Muovitavaraa voisi jopa kokeilla muokata kuumapuhaltimen avulla oppilaan haluamaan uuteen muotoon ja käyttötarkoitukseen, vaikkapa koriste-esineeksi, avaimenperäksi tai koruksi.

KSP2: Metalliteknologian tehtävät

Metalliteknologian osuudessa tehtävänämme oli valmistaa viisi harjoitustehtävää metallista: kuparin pakotus, alumiinityö, taontatyö, ketjun valmistaminen ja emalointi.

a) kuparin pakotus eli foldforming – kaulakoru kuparista

Halusin suuren, ”kuppimaisen” kaulakorun kuparista. Piirsin ympyrän kuparilevylle ja leikkasin sen irti peltisaksilla. Hioin reunat. Kuumensin ympyräkappaletta kaasupolttimella, kunnes se ”vaihtoi väriä”. Puisen kuppimaisen muotin päällä aloitin pakottamisen kumivasaralla. Jatkoin pakotusta pienemmällä metallivasaralla, jolla sain koruun lopulta haluamani epätasaisen pinnan. Halutun muodon ja pinnan saatuani kiillotin teräsvillalla korun nurjan puolen. Päälipuoli miellytti silmääni sellaisenaan mattapintaisena ja kuumentamisesta syntyneissä väreissä, joten en halunnut sitä muuttaa. Lopuksi tein koruun reiän ja pujotin siihen renkaan remmin / ketjun pujotusta varten.

b) alumiinityö, jossa taivutusta – tuikkutalo

Taivutin kanttauskoneella 43cm pitkän ja 10cm leveän alumiinilevyn kappaleen ”taloksi”, jonka seiniin porasin pylväsporakoneella erikokoisia reikiä. Reikien taustat tuli hioa erityisen huolellisesti. Viimeistelynä hiominen teräsvillalla. Tavoitteenani oli yksinkertaisuus ja pelkistetty ulkoasu. Kuitenkin olisin halunnut tehdä muutamia asioita ”tuikkutalooni”, jotka kuitenkin jäi taitojen puuttuessa hieman turhautumista tuntien tekemättä. Olisin halunnut tehdä seiniin ikkunaruudun. En osannut, joten tein erikokoisia reikiä. Olisin myös halunnut tehdä kynttilän / tuikun paikan tuikkutalooni, jonkinlaisen ”kupin” tai kaukalon tai reunat mutta usko omiin taitoihin ei riittänyt.

c) taontatyö, jossa kuumamuokkausta – seinäpidike kynttilälyhdylle

7mm paksu rautatanko kuumennettiin ahjossa, myöhemmin kaasupolttimella hehkuvan punaiseksi ja taottiin alasimen päällä haluttuun muotoonsa. Takominen vaati huomattavan paljon voimia. Suurta vasaraa en jaksanut kannatella ja kovin pienellä hakkasi vain ranteensa kipeäksi saamatta koloakaan aikaiseksi rautatankoon. Pidikkeen saavutettua halutun muodon, sen pinta öljyttiin, jotta se ei ulkona ollessaan ajan myötä ruostu. Työtä kuumennettiin, jonka jälkeen levitettiin öljy työn pinnalle ja kuumennettiin uudelleen, jolloin öljy ikään kuin kuivui työn pinnalle. Ennen seinätelineen kiinnitysreikien poraamista merkittiin reikien paikat piirtopuikon ja vasaran avulla. Reiät porattiin 3mm terällä pylväsporakoneella.

Tämä työ oli metallitöistä vaativin. Kuumassa tilassa, pienessä huoneessa suojavarustuksissa (suojalasit, suojaessu, kuulosuojaimet, paksut hanskat) työskenteleminen oli raskasta itse työn toteutuksen aiheuttaessa vielä ylimääräistä ”tuskan hikeä”. Tähän kaikkeen nähden olen tyytyväinen lopputulokseeni, jonka tulen laittamaan kotini ulkoseinälle johonkin näkyvään paikkaan kynttilälyhtyä kannattelemaan.

d) korupaja - muinaisketjun valmistaminen

Korupajassa valmistimme muinaisketjun aloittaen lenkkien valmistuksesta. Korupaja oli uusi ja hieno kokemus. Käyttämämme metallilanka kierrettiin kierteytystyökalun avulla ensin tiiviiksi spiraaliksi. Sen jälkeen spiraalin lenkit sahattiin ”halki” renkaiksi hopeasahalla, jossa oli hyvin ohut terä. Terään käytettiin sahausvahaa, jotta se liikkui ja kesti paremmin. Lenkkien valmistuttua ne yhdistettiin muinaisketjuksi käyttäen kahta, sileää, pientä lattapihtiä apuna niin, että ensimmäiseen lenkkiin liitettiin kaksi lenkkiä, kahteen lenkkiin kaksi lenkkiä jne. Ketjun aloituspäähän kiinnitettiin papukaijalukko ja loppuun lukon vastakappaleeksi yksi yksittäinen lenkki. Korusta tuli kaunis ja näyttävä.

e) emalointi - perhoslaatta

Emaloin valmiin metallisen perhoslaatan. Emalointi oli mukavaa ja oppilaiden kanssa myös helppo toteuttaa. Laatta puhdistettiin ensin alkoholilla, jonka jälkeen sirottelin emalointiainetta tasaisesti laatan päälle käyttäen kolmea väriä, violettia, vaaleanpunaista ja valkoista. Värien sirottelun jälkeen suoritin kuumennuksen hellan levyn päälle asetetun metallilevyn päällä. Kun emalointiaine alkoi ”sulaa”, kiillellä metallilaatan päällä, se siirrettiin jäähtymään. Kaunis laatta oli valmis.

Metalliteknologiaan liittyvä oppimistehtävä peruskoulun alaluokan oppilaille

Suunnittelemani oppimistehtävä on suunnattu 5.luokan oppilaille ja aiheena on korupaja, materiaalina metalli. Tarkoituksena on, että oppilaat saavat itse suunnitella annetusta materiaalista eli metallista (kupari, alumiini) haluamansalaisen korun (kaulakoru, riipus, korvakorut, rannekoru, nilkkakoru, sormus). Rauman normaalikoulun opetussuunnitelmassa metallin taivuttaminen ja pakottaminen kuuluvat viidennellä luokalla opetettaviin ja opittaviin asioihin. RNK:n käsityön opetussuunnitelma myös korostaa oman työn suunnitteluun ohjaamista. Korupaja-jakson tavoitteet ovat Huovilan ja Hintsan nelikenttämallin mukaisesti jaoteltuna:

a) tavoitteet tiedoissa ja taidoissa

- metallin työstäminen taivuttamalla tai pakottamalla, hiominen, leikkaaminen peltisaksilla, metallin poraaminen

- metalli materiaalina

b) tavoitteet suunnittelun taidoissa

- oman työn suunnittelu omien taitojen mukaisesti; jokainen saa suunnitella itse oman työnsä, jonkin oman korun

- suunnittelussa otetaan huomion tuotteen ”toimivuus” ja esteettinen ulkonäkö, korun paikka (korvat, ranne, kaula, nilkka) ja sitä kautta korun koko ja muoto huomioon

- rohkeus suunnitella ja valmistaa omaperäistä, itseä miellyttävää tuotetta itsenäisesti, muiden töistä huolimatta

c) tavoitteet työskentelyn taidoissa

- mahdollisimman itsenäinen työskentely oman suunnitelman mukaisesti

- päämäärä ja tavoite työlle omassa suunnitelmassa, pitkäjänteinen työskentely tavoitteeseen / suunnitelmaan sitoutuen

d) tavoitteet kasvamisen taidoissa

- oman ja muiden työn arvostaminen

- muiden työn arviointi à positiivisen palautteen löytäminen jokaisesta työstä

-itsearviointi à oman työskentelyn ja valmiin työn kehitettävät kohdat ja onnistumiskokemukset

- itsetuntemuksen paraneminen suunnittelun ja omien taitojen & kiinnostuksen kohteiden pohdinnan myötä

- itsetunnon kehittyminen onnistuneen suunnittelun, työskentelyn ja lopputuloksen johdosta

lauantai 17. toukokuuta 2014

Vapaavalintainen elektroniikkaprojekti: pöytälamppu

Käyttötarkoitus:

Valmistamani valaisin on pöydälle asetettava kirkas, näyttävä lamppu, jonka virkattu pintakoriste tuo pehmeyttä ja kodikkuutta valaisimeen. Pintakoristuksen vaihtaminen (langan väri, virkkauskuviointi, langan paksuus ja materiaali) on myös helppoa, jolloin valaisin on helppo sovittaa sisustukseen sopivaksi. Lampun voi kiinnittää myös seinälle ruuvaamalla muovisesta pohjastaan, jolloin siitä saa näyttävän seinävalaisimen.

Kytkentä ja kokonaisuus:

Valaisin on toteutettu 9V neppariparistolla toimivasta kuuden ledin taskulampusta. Ohjeiden mukaan kytkennän toteuttaminen oli suhteellisen yksinkertainen ja helppo. Lampun ”koteloksi” valitsin lasisen makeutusainepurkin muovisella kierrekorkilla. Sijoitin lampun purkin korkkiin, joka jää pöytävalaisimen pohjaksi. Lampun ”kupu” eli lasinen purkkiosa kierretään paikoilleen siten, että vipukytkin jää valaisimen/purkin ulkopuolelle. Alkuperäisen ideani mukaan olisin tehnyt reiän korkin ”kylkeen” ja sijoittanut ja kiinnittänyt vipukytkimen korkista läpi siististi valaisimen ulkopuolelle, mutta toteutusvaiheessa huomasin, että se ei onnistu, koska lasisen purkkiosan kierteet menevät korkin pohjaan asti, jolloin vipukytkintä ei saa korkin ”kyljestä” läpi. Tämä osio työstä vaatii jatkokehittelyä. Muuten olen työhön suhteellisen tyytyväinen. Valaisimen lasikuvun päälle virkkasin seittimäisen koristeen, joka antaa pehmeyttä valaisimen luomalle valolle. Virkattu kuvio luo myös hauskan ristikkokuvioisen varjon seiniin ja kattoon.

Kierrätys oli työni toteutuksessa tärkeää. Sitä teemaa haluaisin tuoda mahdollisuuksien mukaan aina oppilaidenkin kanssa esille. Maailma on täynnä tavaraa ja ympäristöstään voi löytää paljon käyttökelpoista tarviketta uudelleen käytettäväksi erilaisiin käyttötarkoituksiin niin, ettei tarvitse aina heittää kaikkea pois ja tehdä tai hankkia uutta tilalle. Se vuoksi halusin ”tuunata” valaisimeni valmiista tarvikkeesta (makeutusainepurkki) käyttöön. Valaisin on mielestäni esteettinen ja omaperäisyydessään jopa kaunis. Paksummasta langasta virkattuna koristuksen alaosa peittäisi paremmin myös sinisen muovikorkin ja olisi siten esteettisesti vielä enemmän silmää miellyttävä. Valaisin on mielestäni kestävä ja käytännöllinen. Asuessamme syrjäseudulla sähkökatkoksiin on totuttu. Nyt osaltaan myös hiukan paremmin varauduttu J

Elektroniikka on aina ollut itselleni hyvin vieras osa-alue. Tämä työ oli mukava toteuttaa, koska siinä oli tarpeeksi haastetta mutta kuitenkin se oli kyllin yksinkertainen, jotta sen toteutuksessa sai kokea onnistumista. Lampun ulkokuoren sai itse suunnitella ja pähkäillä ja sitä sitten ”koko perheen” voimin keittiönpöydän ääressä tulikin kehiteltyä, mikä oli mukavaa. Lopputulos on valmis tuote, joka tulee käyttöön. Oppilaiden kanssa tällainen työ olisi sellaisenaan erittäin käyttökelpoinen, mukava ja mahdollinen toteuttaa.

sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

KSP2 Puuteknologian harjoitustyö: leikkuulauta

Halusin tehdä mahdollisimman suuren, paksun ja

mahdollisimman yksinkertaisen leikkuulaudan.

Olin lopputulokseen tyytyväinen.

Leikkuulauta valmistettiin valmiista 2,8cm paksuisesta liimalevystä (mänty).

Valmis leikkuulauta on leveydeltään 30cm ja

pituudeltaan 40cm. Laudan paksuus on 2,5cm.

Käytin työni tekemisessä erilaisista puuntyöstökoneista

*pyörösahaa eli sirkkeliä liimalevyn katkaisuun ja halkaisuun eli oman palaseni sahaamiseen isosta liimalevystä,

*tasohöylää pintojen tasaamiseen ja laudan ohentamiseksi

*vannesahaa kulmien pyöristyksen aloittamiseksi, eli sahasin kulmista ensialkuun palat pois

*laikkahiomakonetta kulmien pyöristykseen, kävi muuten kätevästi! Ja vielä

*tasohiomakonetta/nauhahiomakonetta laudan pintojen hiomiseen.

Haastavinta oli ehkä kaikkiaan oman jännityksen ja koneiden "kunnioituksen" ja pelonkin kanssa työskentely. Siitä pelosta yli pääseminen. Sirkkeliin liittyi suurin pelko, joten hyvä, että sillä työskentely oli lyhytaikaista ja opettaja koko ajan vieressä. Toisaalta oli hyvä kokemus päästä sitäkin kokeilemaan.

Vannesaha oli muista käyttämistäni koneista haastavin ehkä juuri sen samanlaisen pelon vuoksi kuin mitä sirkkeliin liittyy; terä on esillä, kone kovaääninen ja isokokoinen. Toki sai huomata, että rauhallisesti ja harkiten käytettyinä, kaikki turvallisuusasiat huomioiden koneet ovat turvallisia käyttää ja ne nopeuttavat töiden tekemistä huomattavan paljon.

Pinnat viimeistelin käsin hiomalla.

Pintakäsittelynä parafiiniöljy.

Mielestäni yksinkertainen työkin vaati aika paljon tekemistä ja

yksinkertainenkin työ on lopputulokseltaan näyttävä ja toimiva.

Lapsille voisi näitä asioita ainakin korostaa jo työn alkuvaiheessa.

Toki jotkut haluavatkin mennä siitä, missä aita on mukavan matala mutta

joillakin on taipumusta suunnitella töistään turhankin monimutkaisia ja haasteellisia.

Valmistusvaiheessa koin ongelmaksi odottelun.

Kun koneilla työskenneltiin, jokainen tarvitsi paljon apua, neuvoja ja opettajan aikaa.

Siitä seurasi paljon odottelua ja jonottelua.

Työn tekeminen oli siksi hidasta.

Oppilaiden kanssa ongelma ratkennee osaltaan jo siinä, jos kaikki tekee samanlaisen työn.

Työvaiheet ovat suunnilleen samat ja opettaja voi antaa yhteiset ohjeet tulevista työvaiheista ennen työskentelyn aloittamista aina oppitunnin aluksi. Sen jälkeen työskentely sujunee vaihe kerrallaan pienin lisäohjeistuksin matkan varrella opettajan auttaessa ja valvoessa konetyöskentelyä.

Tai jos koneita ei käytetä lainkaan, sujuu ohjaaminen ja töiden eteneminen vielä joustavammin.

Tekemäni työ sopisi mielestäni sellaisenaan alakoulun 5.-6.luokkalaisten tehtäväksi.

Koneet on helppo korvata perinteisillä työkaluilla,

sahalla ja viiloilla.

Työssä tulee sopivasti eri työvaiheita sekä hiomista ja pinnan viimeistely öljyämällä.

Lopputuloksesta on helppo saada näyttävä ja käyttökelpoinen.

Omalla kohdalla myös huomaa sen tärkeyden;

jotain, mitä minä tein, voi ihan oikeasti käyttää.

Leikkuulauta on päivittäisessä ahkerassa käytössä.