maanantai 25. marraskuuta 2013

Kuusivahti

Saimme elokuussa "kotitehtäväksi" Step Systemsin
kuusivahdin kasaamisen.
Emme ehtineet aloittaa sitä tapaamiskerrallamme
vaan jokainen nappasi oman pakettinsa mukaan ennen kotiin lähtöä.
Hiukan hirvitti jo etukäteen, koska
olin jo todennut lähiopetusjaksollamme, että
elektroniikka on minulle vähintäänkin haasteellista.

Kuusivahti on yksinkertainen elektroninen laite,
joka toimii 9V neppariparistolla.
Merkkilamppuna on erikoisledi, jonka
virrantarve on vain kymmesosa tavalliseen lediin verrattuna,
jolloin paristo kestää koko sen ajan, jonka
kuusi tavallisesti joulun aikaan on sisällä.
Kuusivahti on "hyötykoriste", joka ripustetaan hauenleukapuristimella
joulukuuseen roikkumaan.
Kuusivahdin tehtävänä on ilmoittaa merkkivalolla,
kun kuusen jalan vesisäiliössä olevan veden pinta laskee niin alas,
että säiliöön tulee lisätä vettä.

Kuusivahdin rakennussarjapussissa oli kaikki tarvittavat
elektroniikkaosat ja johtimet.
Saimme mukaamme myös valmiin piirilevyn
valmiiksi porattuine reikineen ja
lupauksen siitä, että ensi kerralla tehdään kuusivahdille mökki
valkoisesta muovisesta koteloaihiosta, johon
porataan tarvittavat reiät ja
maalataan haluamallamme tavalla.

Kuusivahdin ohjeissa kehoitetaan, että
ennen laitteen rakentamista tulee lukea ohje huolella kokonaisuudessaan ja
tarkistaa, että pakkauksessa on kaikki siihen kuuluvat osat mukana.
Näin tein ja ohjetta lukiessa myös suunnittelin, että
miten ohjeen mukaisen työvaiheen teen.
Oppilaiden kanssa olisi varmasti hyvä käydä
ohjeet yhdessä läpi juuri tällä tavalla -
kohta kohdalta ja niin, että oppilaat etsivät työvaiheen mukaiset osat käteensä aina,
kun siitä osasta ohjeessa puhutaan.
Mielestäni ohjeet olivat hyvin selkeät.
Ohjeissa on todella selkeät sanalliset kokoamisohjeet ja
sen lisäksi kuva piirilevystä ja osien sijoittelusta.
Ohjeissa on myös hyödyllinen osio
toiminnan testauksesta eli ohjeet siitä,
miten varmistutaan, että laite toimii.
Jos laite ei toimi, ohjeessa on neuvoja myös siihen,
mistä se saattaa johtua ja mitä silloin kannattaa tarkistaa.
Tämä on todella hyvä osio kokoamisohjeissa oppilastyöskentelyäkin ajatellen.
Jos ledi ei syty, kun neppariparisto kytketään laitteeseen,
oppilaat saavat ohjeiden avulla pohtia,
mistä se johtuu
sen sijaan, että tulevat suoraan opettajan luo.

Oppilastyöskentelyä ajatellen voisi ohjeisiin lisätä
vielä tarvikkeet, jotka oppilaat tarvitsevat työn toteuttamista varten.
Toisaalta sitä on hyvä pohtia myös yhteisesti
yhteisen kokoamisohjeiden läpikäynnin yhteydessä niin,
että oppilaat saavat miettiä, mitä he tarvitsevat
eikä kaikkea ole valmiiksi kerrottu heille.
Työskentelyyn tarvittavat välineet haetaan pöydälle ennen työskentelyn aloittamista.

Itse tykkään toteuttaa juttuja pari- tai ryhmätöinä
oppilaiden kanssa, jolloin oppilaat pystyvät neuvomaan toisiaan,
keskustelemaan ja pohtimaan töitä keskenään
sekä jakamaan ideoita sekä tarvittaessa eri työvaiheiden tekemistä keskenään.
Opettajan miettiessä ryhmät tai parit valmiiksi niin, että
eritasoiset oppilaat (vahva ja heikko oppilas) työskentelevät yhdessä,
jää opettajalla aikaa kierrellä ja seurata eri ryhmien työskentelyä eikä
hänen aikansa mene yksittäisten oppilaiden neuvomiseen ja
jatkuvaan luotsaamiseen eteenpäin.
Senkin vuoksi ryhmä-/parityö on hyvä työskentelymuoto.

Uskon, että työ soveltuu 5.-6.luokkalaisille oppilaille.
Ongelmakohtia voi olla ohjeiden huolellinen läpikäynti
ennen työskentelyn aloittamista.
Ohjeet on aika pitkät.
Sen vuoksi tämä tulee tehdä opettajan johdolla, jotta
kaikki tietävät suunnilleen, mitä työskentelyvaiheet ovat ennen kuin he aloittavat.
Oppilaille kannattaa myös korostaa,
vaikka työohjeissa se onkin mainittu,
että kotelointi tapahtuu ennen viimeisiä työvaiheita eli
ennen hauenleuan kiinnitystä ja
ennen keltavihreän johdon kiinnittämistä vihreään anturijohtoon.
Kotelon maalaus on hyvä tehdä ennen anturijohtimien asentamista
eli se tapahtuu myös ennen näitä varsinaisia viimeisiä työvaiheita.

Oppilaan omalle suunnittelulle ei tässä työssä juurikaan ole tilaa
paitsi tietenkin koteloinnissa.
Kuusivahtiin on saatavana valkoinen muovinen talonmuotoinen kotelo,
jonka oppilas saa maalata haluamansa näköiseksi.
Kotelointiin voisi mahdollisesti käyttää myös
kokonaan itsetehtyjä ja -ideoituja versioita esimerkiksi
puusta tai huopakankaasta valmistettuna.
Kuusivahdin rakentamisen voisi integroida helposti fysiikkaan sekä
kotelon valmistamistavasta ja -materiaalista riippuen myös kuvaamataitoon tai
tekstiilityöhön.

Itselle työn toteutuksessa vaikeimmaksi osoittautui juottaminen,
jota oli ensimmäisellä lähiopetuskerralla harjoiteltu mutta
ennen tuota kertaa en tiedä, olenko koskaan aiemmin juottanut.
Olen tarkka oman työni jäljestä ylipäätään kaikessa ja
oli hyvin vaikeaa hyväksyä työn jälkeä, joka ei miellyttänyt omaa silmää.
Juottaminen oli todella vaikeaa niin, että se täytti tehtävänsä (vastukset ja muut osat jäivät kiinni piirilevyyn) ja vieläpä niin, että lopputulos olisi näyttänyt "nätiltä".
Jotenkin sitä ajattelee, että aikuisena
pitäisi osata.
Ihan hyödyllinen harjoitus siinäkin mielessä;
huomata ja vieläpä hyväksyä se, että en osaa.
Pitäisi osata sanoa itselleen samoin, kuin sanon aina oppilaille
heidän ollessaan samassa tilanteessa ja tuskassa:
"Ei haittaa, nyt me harjoitellaan!"
Tästä se lähtee, näistä pitäisi kasata valmista..

Juottamista ja kotelointia vaille valmis!
Sain kuin sainkin lauantain teknisen työn osuudella saatettua työn lopulta valmiiksi.
Ajatustyö ja osien sijoittelu oikeille paikoilleen oli katsottu ja tehty kotona.
Tuli aivan voittajafiilis, kun huomasin, että työ alkoi sujua -
se juottaminenkin!
Sillä, että oli Jussin ja ryhmäläistenkin "henkinen tuki",
oli saanut jakaa tuskaansa ja sai kannustusta muilta,
joku muu uskoi, että "kyllä se siitä!"
kun itsellä oli jo usko ja toivokin aikaa sitten mennyt :)
Rauhallinen hetki ja se oivallus, että
"tässähän on monta tuntia aikaa,
minähän saatan saada tän jopa tehtyä..."
-lopulta se riitti.
Työn touhussa, loppusuoralla..

Oli hirveän tärkeää, että
kaiken tämän tuskailun, opettelun ja
jonkinlaisen itsensä ylittämisen jälkeen
sain mukaani valmiin työn.
Onnistumisen ilo oli lapsenomaisen aitoa!
Jollain lailla ymmärtää sen, että oppilaillekin se on tärkeää.
Varsinkin, kun työ on ollut haasteellista ja
oppilas on todella tehnyt töitä oppisen ja työskentelyn eteen,
työn loppuun saattaminen on hänelle jonkinlainen palkinto,
todiste onnistumisesta,
ihan niin kuin tämän työn loppuun saattaminen oli itselle.


Ja valokin palaa :) :)

sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Elektroniikan parityö

Lauantaina 31.elokuuta
pääsimme sukeltamaan elektroniikan ihmeelliseen maailmaan.
Todella ihmeelliseen.
"Mihin tätä tinalankaa sitten tarvitaan?"
-No siihen juottamiseen...
Olin melko pihalla kuin lumiukko.
Oman mukavuusalueeni ulkopuolella ja
vieläpä todella kaukana siitä.
En lähelläkään mukavuusalueeni rajoja.
Niitä ei edes näkynyt sieltä, missä minä olin.
Viimeksi kolmannella luokalla olin teknisen työn luokassa
viettänyt aikaa ja tehnyt jotain tämän tapaista.
Eihän siitä ole kuin 26 vuotta aikaa.
Siinä ajassa kuulkaa unohtaa aika paljon asioita.
Silti täytyy sanoa, että
kun pääsin jollain lailla kiinni hommaan, niin se vei mukanaan.
Helppo uskoa, että lapset tykkää näistä tällaisista töistä.

Teimme ensimmäisen harjoitustyön ryhmä- ja paritöinä.
Minulle ja Mirjalle tuli tehtäväksi valmistaa
ainakin ensivaikutelmaltaan suhteellisen haastava työ...
Työssä oli paljon poraamista.
Hyvä porausharjoitus.
Sillä aikaa pari tutustui ohjeeseen
opettajan opastuksella.
Ensikatsomalta 4-sivuinen ohje oli täyttä hepreaa.
Opettajan opastettua, mitä sivua kannattaa katsoa
ja mitä tietoja ei oikeastaan tarvita,
työ aukesi ja ohjetta alkoi ymmärtää.
Sen jälkeen työ olikin "pelkkää mekaanista tekemistä".
Ohjeen viimeinen sivu oli selkeä
useine kuvineen enkä kyllä lopulta kaivannut ohjeeseen mitään lisää.
Uskomme, että 5.-6.luokalla tällainen työ onnistuisi.
Työ on haastava mutta opettajan autettua alkuun
työ oli suhteellisen helppo suorittaa.
Meillä työ jäi kesken tunnin työskentelyn jälkeen.
Oppilaat lienevät näppärämpiä ;)
Siitä huolimatta ohjeen ymmärtämiseen,
työn suunnitteluun,
piirilevyn reikien poraamiseen ja
koko työn toteutukseen tarvitaan runsaasti aikaa.
Monien työvaiheiden ja työn haastavuuden vuoksi
oppilaat voisivat työskennellä pareittain tai pienessä ryhmässä.
Työssä ei ole mahdollisuutta soveltaa tai
suunnitella itse vaan työ toteutetaan tarkkojen ohjeiden mukaan sellaisenaan.
Emme keksineet mihin oppiaineeseen tätä työtä voisi integroida.
Työn toteutus vaatii kuitenkin avaruudellista hahmottamista,
joten sitä kykyä tämän työ ainakin kehittää!

Tästä jatketaan marraskuussa!

maanantai 2. syyskuuta 2013

Matkaan lähden!

Opinnot alkaneet,
blogi perustettu,
Moodlea haparoiden opeteltu käyttämään,
peloissaan, innoissaan,
odottavalla mielellä!

Koulutus polkaistiin käyntiin torstaina 29.8.2013 Kylmäpihlajan majakalla.
Retki viritteli jännään tunnelmaan,
päivä oli upean rento eikä se silti tuntunut "turhalta",
oleilulta,
siltä etteikö oltais tehty jotain olennaista ja tärkeää,
oltu sen kuuluisan "olennaisen äärellä"...

Jäin miettimään.
Tämä päivä, tunne ja olo
ja kaikki se, mitä siitä itselle jäi,
pitäisi muistaa itsekin opettajana
lasten kanssa...

Ei tarvitse aina paahtaa sata lasissa eteenpäin ja
"saada aikaan"!
Tehokkuusajattelu ei välttämättä aina olekaan niin kauhean tehokasta.
Aiheeseen virittelyyn,
ajatustyöhön ja ideointiin
tulisi antaa lapsellekin enemmän aikaa.
Edes joskus.

Hieno startti KäPOP 2.0 -koulutukselle.
Ajatuksia heräsi.
Ja into.
Jes.